Kohti uutta seikkailua
Tämänkertainen reissuni ajoittui hieman epäortodoksiseen aikaan, elokuun lopusta syykuun kolmannelle viikolle. Syy on aika karu, ilmastomuutoksen myötä on edes turha ajatella kesä- elokuussa minkäänlaista ajelua Euroopassa. Lisäksi elokuussa on tietenkin kaikki paikat aivan turvoksissa lomailijoista ja hinnat pilvissä. Olikin itseasiassa loogista ajoitta lomani alkusyksylle. Ihme kyllä sain töissäkin asiat sille tolalle, että pääsin irtautumaan hyvillä mielin.